Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet

Andien alueellinen yhteistyö

Andien alue käsittää Bolivian, Ecuadorin, Kolumbian ja Perun. Andien toiminnan painopisteet ovat metsä, uusiutuva energia ja ilmastonmuutos. Yhteistyötä on myös koulutuksen ja ihmisoikeuksien alalla. Vuonna 2010 alueelliset metsä- sekä energia- ja ympäristökumppanuusohjelmat suunniteltiin toteutusvalmiiksi.

Metsäkumppanuudella tuetaan sade- ja luonnonmetsien suojelua sekä kestävää metsätaloutta. Energia- ja ympäristökumppanuusohjelman (EEP) avulla edistetään uusiutuvan energian ja puhtaan teknologian käyttöä, energiatehokkuutta sekä energian saatavuutta erityisesti maa- ja syrjäseudulla.

Vuoden 2010 lopulla hyväksyttiin suunnitelma Andien alueellisen ennakkovaroitusjärjestelmän kehittämiseksi. Andien alueellinen ympäristökumppanuus BioCAN jatkui kolmivuotisella toteutusvaiheella. Kansainvälisen luonnon monimuotoisuutta koskevan sopimuksen päämääriä tuettiin LifeWeb-ohjelman kautta Perussa, Atiquipan Lomas-metsien suojelussa.

Bolivian, Ecuadorin ja Perun alkuperäisväestön kaksikielisyysopetusta tukeva EIBAMAZ-hanke jatkui kaksivuotisella toteutusvaiheella. Opettajien koulutus, tutkimus ja opetussuunnitelmat materiaaleineen ovat ohjelman pääteemoja. Myös yhteyksiä ammattikoulutuksen ja Andien metsä- ja energiaohjelmien välillä edistetään. Uusina IKI-hankkeina käynnistettiin Perun San Martinin läänin kalanviljelyn kehittämisprojekti sekä ravintokasvien käytön kehittämisprojekti Perun La Molina -yliopiston kanssa. Vuoden 2010 aikana tuettiin edelleen YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Kolumbian toimiston monitorointikapasiteettia, läsnäoloa kaikkein haavoittuvimmilla alueilla sekä toimintaedellytyksiä vastata tiedotus- ja koulutustarpeisiin maassa.  

Tämä dokumentti

Tässä palvelussa myös

Muissa ulkoasiainhallinnon palveluissa

Päivitetty 21.11.2011

Takaisin ylös