
Uganda: Varovaisuus tarpeen Pohjois- ja Itä-Ugandassa sekä Kongon ja Ruandan raja-alueilla. Maanvyöryjä Elgon vuoren alueella. Kampalassa levottomuuksia.
Suomen suurlähetystö
Nairobi
Maaliskuun alussa Bududassa, runsaat 300 km itään pääkaupungista Kampalasta Elgon vuoren rinnealueella on ollut kaatosateiden aiheuttamia maanvyöryjä, joissa on kuollut useita kymmeniä. Runsaan 300 henkilön kohtalosta ei ole tietoa. Alueelle matkustamista ei suositella.
Maaliskuun puolivälissä Kampalassa oli poltettu yöllä Bugandan kuninkaiden historiallisesti merkittävät ruokorakenteiset hautarakennukset. Seurauksena oli mielenosoituksia. Samoihin aikoihin kun kampajointi muutui väkivaltaiseksi Kampalan Makereren yliopistolla, ammuttiin kuoliaaksi yliopiston kaksi kenialaista opiskelijaa sekä haavoitettiin yhtä ugandalaista. Kampalassa on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta.
Turismi Ugandassa on elpynyt ja maa on toipunut 1970- ja 1980-luvun synkän historiansa tapahtumista. Toisaalta maan sisäisten alueellisten levottomuuksien, naapurimaiden levottoman tilanteen ja maan sisäisen demokratisoitumisprosessin ongelmien takia ajankohtainen tilanne kannattaa tarkistaa ennen matkaa. Matkustajia kehotetaan seuraamaan ennen Ugandan-matkaansa kansainvälisiä tiedotusvälineitä ja tarkistamaan maassa ollessaan kansallispuistojen turvatilanne.
Turvallisuustilanne vaihtelee huomattavasti eri puolilla Ugandaa. Pääkaupunki Kampala on suhteellisen turvallinen kaupunki, jossa normaali varovaisuus yleensä riittää, tosin väkivaltaisia ryöstöjä on kaupungissa tapahtunut. Suuria väkijoukkoja tulee välttää. Mielenosoituksia kannattaa välttää Kampalassakin, sillä ne saattavat muuttua nopeasti väkivaltaisiksi. Etniset jännitteet Ugandassa tuntuvat kiristyvän vuonna 2011 pidettävien vaalien edellä ja ovat johtaneet siihen, että tilanne maassa on epävarma ja levottomuuksia saattaa puhjeta herkästi.
Koko Karamojan alueelle ei tule matkustaa. Kidepo Valley -kansallispuistoon ei tule mennä muuten kuin lentoteitse. Tarpeetonta matkustamista Pohjois- ja Koillis-Ugandaan kannattaa välttää. Alue on väkivaltaisen kapinallisjärjestö Lord's Resistance Armyn (LRA) ja heimoväkivaltaisuuksien takia turvaton.
Ugandan itäosat Mount Elgonista pohjoiseen ovat samoin vaarallisia heimoväkivaltaisuuksien ja väijytysten takia. Mt. Elgonilla on ollut vakavia väkivaltaisuuksia ja ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan.
Raja-alueet Kongon demokraattisen tasavallan ja Ruandan kanssa saattavat muuttua vaarallisiksi naapurimaiden tilanteesta riippuen. Kongon Demokraattisen tasavallan ja Ruandan raja-alueille ja siellä sijaitsevaan kansallispuisto Semlikiin matkustamista kannattaa välttää. Ennen Bundibugyon alueelle matkustamista on syytä varmistaa tilanne paikallisilta viranomaisilta. Jos menet Lake Albert-järvelle, on hyvä tietää, että Ugandan ja Kongo DRC:n välinen raja kulkee järven keskellä.
Länsi-Ugandan kansallispuistoissa liikuttaessa on suositeltavaa käyttää paikallisia oppaita alueella ajoittain vallitsevien rajoitusten ja eksymisvaaran (Ruwenzori-vuoristo) vuoksi.
Terroristi-iskut ovat mahdollisia niin Ugandassa kuin koko Itä-Afrikassa.
Matka- ja matkatavaravakuutuksen ottamista suositellaan.
Jos matkustat Ugandaan autolla, on rajalla hyvä olla kopiot auton rekisteriotteesta (logbook) ja ajokortistasi. Tämä nopeuttaa selvästi rajamuodollisuuksia.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Arvoesineet tulee pitää piilossa, ja pimeällä liikkumista tulee välttää koko maassa. Suuria väkijoukkoja kannattaa välttää. Aseelliset ryöstöt ja autovarkaudet ovat yleisiä. Autolla liikuttaessa kaupunkialueella on hyvä pitää ovet lukossa ja ikkunat kiinni.
Maantieliikenne on vaarallista varsinkin öisin. Ugadassa tapahtuu runsaasti onnettomuuksia, joiden seuraamukset ovat kohtalokkaita. Liikenneonnettomuuden, esimerkiksi yliajon sattuessa, kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa mahdollisimman pikaisesti yhteyttä poliisiin jäämättä onnettomuuspaikalle. Väärinymmärryksistäkin johtuen katuväkivalta ja lynkkaukset ovat Ugandassa mahdollisia. Pahaa-aavistamattomia on joskus huijattu pysähtymään ja ryöstetty keinotekoisen onnettomuuden tai ajoneuvon mekaanisen vian avulla. Pitkän matkan yölinja-autoilla on tapahtunut paljon onnettomuuksia.
Ugandassa esiintyy monia vakavia tartuntatauteja, joten rokotussuojan tarkistaminen ennen matkaa on suositeltavaa. Keltakuumerokotustodistus vaaditaan maahan tultaessa. Malaria on yleistä ja HIV/AIDS on laajalle levinnyttä etenkin nuorten naisten keskuudessa. Koleraepidemioita on esiintynyt Ugandassa, joten juo ainoastaan pullotettua vettä. Ugandan pohjoisosissa on esiintynyt aivokalvontulehduksia joulukuusta 2006 lähtien, joten varmista aivokalvontulehdusrokotteen voimassaolo. Ugandassa on esiintynyt myös Marburg-virusta. Se aiheuttaa hengenvaarallista Marburg-verenvuotokuumetta.
Ugandassa on todettu A(H1N1)-influenssaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) oppaasta selviää Ugandan rokotesuositukset.
Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi.
Ugandalaiset ovat ulospäinsuuntautuneita ja ystävällisiä. Heidän kulttuurinsa on kuitenkin konservatiivinen ja liike-elämässä pukeutuminen on muodollista.
Ugandan laki velvoittaa maahan tulevia lähetystyöntekijöitä rekisteröitymään viranomaisille.
Ugandan hallinto toimii usein hitaasti, joten virallisten asioiden hoitoon (asiakirjat ym.) tulee varata runsaasti aikaa.
Matkailijoita kehotetaan aina ottamaan kattava matkavakuutus, joka korvaa sairaanhoito- ja lääkekulut sekä mahdolliset kotiutuskulut.
Suomen passin omaavat tarvitsevat viisumin Ugandaan.
Homoseksuaaliset suhteet on Ugandassa jopa elinikäisen vankeusrangaistuksen uhalla kielletty. Parlamentin käsittelyn alaisena on lakiehdotus, joka mahdollistaisi elinikäisen vankilarangaistuksen ja joissakin olosuhteissa jopa kuolemantuomion antamisen homoseksuaalisista suhteista. Erilaiset seksuaaliset suuntaukset ovat maassa edelleen hyvin pitkälle tabu.
Liikuntavammaisten erityistarpeita ei Ugandassa juurikaan ole otettu huomioon.
Prostituutio, vaikka se on yleistä, on lailla kiellettyä.
Alaikäisiin sekaantuminen on lailla kielletty, tuomiot rikoksesta yltävät aina kuolemanrangaistukseen saakka.
Korruptio on Ugandassa yleistä esimerkiksi poliisin ja oikeusistuinten piirissä, eikä oikeuden puolueettomuudesta voi olla takeita. Vankilaolosuhteet ovat todella kurjia.
Matkailuturvallisuuden neuvottelukunnan ohjeet matkalle (PDF, 254 kt)
Suurlähettiläs on akkreditoitu Keniasta (Nairobi).
Yhteystiedot:
Suomen suurlähetystö, Nairobi
Eden Square, Block 3, 6th floor
Greenway Rd off Westlands Rd
Nairobi
Kenya
Postiosoite:
Embassy of Finland
P.O. Box 30379
00100 Nairobi
Kenya
Puh. +254-(0)20-3750721-4
Fax: +254-(0)20-3750714
Sähköposti: sanomat.nai@formin.fi
Suurlähetystön verkkosivut: www.finland.or.ke