Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Matkustustiedotteet - Ulkoasiainministeriö: Palvelut: Matkustustiedotteet

Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: (09) 160 05 tai 578 15
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
 
Palvelut

Matkustustiedotteet

Ulkoministeriön matkustustiedotteetMatkustustiedotteet ovat ulkoministeriön antamia maakohtaisia matkaturvallisuuteen liittyviä tiedotteita. Niitä julkaistaan lähes 200 maasta, joissa Suomi on edustautunut tai joista edustustot muuten pystyvät hankkimaan luotettavaa tietoa.

Suomen edustustot ulkomailla seuraavat alueensa turvallisuustilannetta ja laativat säännöllisesti tiedotteita, joissa kerrotaan

  • poliittisesta tilanteesta
  • varoitetaan rikollisuudesta ja vaarallisista alueista
  • kerrotaan liikenteen turvallisuusongelmista
  • muistutetaan kulttuurieroista.

 
Tiedotteet antavat informaatiota matkustajan oman päätöksenteon tueksi, mutta ne eivät yleensä sisällä suosituksia, kehotuksia tai kieltoja.

Matkustustiedotteita, joissa suositellaan välttämään matkustamista tietylle alueelle tai maahan annetaan vain perustellusti. Ne perustuvat paitsi Suomen, yleensä myös muiden EU-maiden edustustojen harkintaan kyseessä olevien maiden tai alueiden tilanteesta.

Niiden maiden osalta, joista ei ole ministeriön julkaisemaa matkustustiedotetta, on syytä tutustua matkustusturvallisuuteen muiden maiden antamien matkustustiedotteiden avulla.
 

Ulkoministeriön matkustustiedotteita voi hakea aikajärjestyksessä ja maittain. Niitä on mahdollista lukea myös mobiilipäätelaitteiden avulla mobiilisivustolta wap.formin.fi tai tilata testiviestinä matkapuhelimeen. Niitä on mahdollista tilata myös RSS-syötteenä RSS-lukijaan: RSS-syötteen tilausohje

Matkustustiedotteeen lopussa on kohdemaassa olevan Suomen edustuston yhteystiedot. 

TulostaLähetä

Tämä dokumentti

Tässä palvelussa myös

Tämän sivun sisällöstä vastaa Konsuliasioiden yksikkö

Päivitetty 25.5.2010

TulostaLähetä
© Ministry for Foreign Affairs of Finland 2006 | About this site | Web Communications Unit