Vireillä olevat ihmisoikeussopimukset
Ihmisoikeussopimusten ratifioinnista, allekirjoittamisesta ja vireillä olevista hankkeista
Suomi on osallistunut aktiivisesti useiden ihmisoikeussopimusten ja niiden valinnaisten pöytäkirjojen neuvotteluihin. Suomi pyrkii edistämään oikeuksien tarjoaman suojan mahdollisimman korkeaa tasoa. Sopimusten kansallista voimaansaattamista valmistellaan usein poikkihallinnollisissa työryhmissä.
Yhdistyneet kansakunnat
- Hallituksen esitys lasten myynnistä, lapsiprostituutiosta ja lapsipornografiasta tehdyn lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 141/2011 vp) annettiin eduskunnalle joulukuussa 2011. Esitys on parhaillaan valiokuntakäsittelyvaiheessa.
- Kidutuksen ja muun epäinhimillisen, halventavan tai julman kohtelun tai rangaistuksen vastaiseen yleissopimukseen tehdyllä valinnaisella pöytäkirjalla perustettiin kansainvälisenä ennaltaehkäisevänä valvontajärjestelmänä kidutuksen vastaisen komitean alakomitea, joka tekee sopimusvaltion alueella vierailuja paikkoihin, joissa voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä. Lisäksi sopimusvaltiot velvoitetaan perustamaan tai nimeämään yksi tai useampi kansallinen valvontajärjestelmä kidutuksen ehkäisemiseksi asianomaisessa valtiossa. Pöytäkirjan ratifioimisesta on tarkoitus antaa hallituksen esitys kevätkaudella 2012.
- Kevätkaudella 2012 viimeistellään myös hallituksen esitys annettavaksi taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen valinnaisesta pöytäkirjasta, jolla mahdollistetaan yksilö- ja valtiovalitukset sekä tutkintamenettely yleissopimuksella turvattujen oikeuksien väitetyistä loukkauksista.
- Tahdonvastaisesti kadonneiden henkilöiden oikeuksia koskevasta yleissopimuksesta laaditaan hallituksen esitys kuluvan hallituskauden aikana.
- Hallitusohjelman mukaisena tavoitteena on ratifioida YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus ja sen valinnainen pöytäkirja, joka mahdollistaa yksilövalitukset ja tutkintamenettelyn. Poikkihallinnollinen työryhmä selvittää yleissopimuksen ja pöytäkirjan ratifioinnin edellytyksiä ja laatii mietinnön sisältäen ehdotuksen hallituksen esitykseksi.
- Yleiskokous hyväksyi joulukuussa 2011 lapsen oikeuksien yleissopimukseen tehdyn uuden valinnaisen pöytäkirjan, joka mahdollistaa yksilö- ja valtiovalitukset sekä tutkintamenettelyn yleissopimuksella ja sen valinnaisilla pöytäkirjoilla turvattujen oikeuksien loukkauksista. Valmistelut pöytäkirjan allekirjoittamiseksi on aloitettu.
- Siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojaamista koskevan YK:n yleissopimuksen ratifiointiedellytysten tarkastelua tehdään määräajoin. Tällä hetkellä yleissopimuksen ratifiointia ei pidetä tarkoituksenmukaisena. Suomen lainsäädännössä ei erotella siirtotyöntekijöitä muista maahanmuuttajista. Heitä suojaavat samat perustuslailliset oikeudet ja Suomen ratifioimat ihmisoikeussopimukset kuin muitakin maahanmuuttajia.
Euroopan neuvosto
- Neuvottelut EU:n liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen saatiin päätökseen kesäkuussa 2011. Herkän tasapainon muodostanut liittymissopimusluonnos ei ollut eräiden neuvotteluissa mukana olleiden EU-jäsenvaltioiden hyväksyttävissä. Tästä syystä EU on pyrkinyt löytämään unionin yhteisen kannan eräisiin avoinna oleviin kysymyksiin. Toistaiseksi yhteistä kantaa ei ole kuitenkaan pystytty muodostamaan.
- Hallituksen esitys ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä liiketoimintakiellosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta (HE 122/2011 vp) annettiin eduskunnalle marraskuussa 2011. Esitys on parhaillaan valiokuntakäsittelyvaiheessa.
- Yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta on ensimmäinen naisten oikeuksia säätelevä eurooppalainen sopimus, jonka tarkoituksena on luoda kattava oikeudellinen kehys naisten suojelemiseksi väkivallan kaikilta muodoilta. Yleissopimuksen ratifioinnin edellyttämien toimenpiteiden selvittämiseksi on asetettu työryhmä. Tavoitteena on ratifioida yleissopimus kuluvan hallituskauden aikana.
- Vireillä olevista sopimushankkeista yleissopimus ihmisen elinten laittoman kaupan vastustamisesta ja sen mahdollinen lisäpöytäkirja kudosten ja solujen kaupasta on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2012 loppuun mennessä. Nämä sopimukset ovat luonteeltaan lähinnä rikosoikeudellisia, mutta niillä on myös vahva ihmisoikeusulottuvuus.
Muut
- Suomi, Ruotsi ja Norja neuvottelevat yhdessä kunkin valtion saamelaiskäräjien kanssa pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta, jonka tavoitteena on kehittää saamelaisten asemaa alkuperäiskansana sekä vahvistaa ja lujittaa saamelaisten oikeuksia. Neuvottelut on tarkoitus saattaa päätökseen viiden vuoden kuluessa. Neuvottelujen kehyksenä käytetään yhteispohjoismaisen asiantuntijaryhmän valmistelemaa sopimusluonnosta.
Muualla verkossa
Tämän sivun sisällöstä vastaa Ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö
Päivitetty 20.2.2012



