Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Uutiset, 10.11.2008

Ulkoministeri Alexander Stubb: EU:n on laajennuttava johdonmukaisella politiikalla

Ulkoministeri Alexander Stubbin kolumni julkaistiin Helsingin Sanomissa 8. marraskuuta 2008.

Suomalainen huonekaluketju mainosti vuosituhannen alussa vuodesohvaansa otsikolla "sehän laajenee kuin EU". Hupaisa mainoslause on mitä osuvinta ajankuvaa: unioni laajeni vuonna 2004 kymmenellä jäsenmaalla ja Bulgaria sekä Romania seurasivat pari vuotta myöhemmin perässä. Näin suuri rypäs uusia jäsenmaita herätti poikkeuksellista kiinnostusta myös Suomessa, ei vähiten sen ansiosta, että saimme myös Viron-serkkumme mukaan.

Sittemmin muut EU-aiheet ovat vallanneet otsikot ja sohviakin kaupitellaan toisilla lauseilla. Mutta laajentuminen on mitä suurimmassa määrin EU:n nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

EU:n komissio julkisti vastikään laajentumispakettinsa, jonka se antaa vuosittain. Se sisälsi laajentumisen suuntaviivoja hahmottelevan laajentumisstrategian sekä edistymisraportit jäsenyysneuvotteluja käyvistä Turkista ja Kroatiasta sekä Länsi-Balkanin maista, jotka kaikki ovat potentiaalisia EU-jäsenehdokkaita.

Komission paketti on tuhtia mutta kiinnostavaa purtavaa. Hakijamaiden tilanne käydään tarkasti ja laajasti läpi. Kroatian jäsenyysneuvotteluissa aletaan olla loppusuoralla, mutta löysäilyyn ei ole varaa. Turkkia kannustetaan tehostamaan sisäisiä uudistuksia, jotta jäsenyysneuvotteluihin saataisiin lisäpotkua. Makedonia on jäsenehdokasmaa, mutta ihan vielä ei ole jäsenyysneuvotteluiden käynnistämisen aika. Muiden Länsi-Balkanin maiden tulevaisuus on EU:ssa ja ne edistyvät kohti jäsenehdokasasemaa ja jäsenyysneuvotteluita.

Laajentumispolitiikka siis jatkuu, ja hyvä niin. Onhan halu laajentua ollut koko ajan integraatiokehityksen ytimessä. Kuudesta maasta se alkoi, kun 1950-luvulla perustettiin hiili- ja teräsyhteisöä, Euroopan atomienergiayhteisöä ja Euroopan talousyhteisöä. Sen jälkeen laajentumiset ovat seuranneet toisiaan ja nyt ollaan jo 27 jäsenmaan unionissa.

Laajentumishalun takana on merkittävä periaatteellinen tavoite, jonka tärkeys onneksi oivallettiin jo yhdentymisen alkutulilla. Integraation tarkoituksena on yksinkertaisesti luoda rauhaa, vakautta, vaurautta ja turvallisuutta. Näitä edistetään parhaiten ottamalla halukkaat ja kyvykkäät maat tasavertaiselta pohjalta mukaan. Itse asiassa laajentumishistoria kiteyttää kauniisti koko EU:n luonteen. Unioni ei ole mikään suljettujen tammiovien takana kokoontuva elitistiklubi, vaan avoin kaikille Euroopan maille, jotka sitoutuvat yhteisiin periaatteisiin ja sääntöihin ja haluavat tulla panoksellaan mukaan rakentamaan parempaa Eurooppaa ja maailmaa.

Toisinaan kuitenkin viriää eksistentiaalis-filosofinen keskustelu "Euroopan rajoista" tai kuullaan kevyitä heittoja, joiden mukaan "se-ja-se maa on kyllä Euroopassa mutta ei riittävän eurooppalainen". Kurkkaus historiaan auttaa suhteuttamaan asioita: esimerkiksi Espanja ja Kreikka onnistuivat aikoinaan EU-jäsenyystavoitteen ja myöhemmin jäsenyyden myötä karistamaan diktatuurin menneisyyden harteiltaan ja kehittymään vauraiksi demokratioiksi.

Vastaavasti tänä päivänä EU-jäsenyysperspektiivi on kiistatta auttanut Länsi-Balkanin maita selviämään 90-luvun traumaattisista ex-Jugoslavian hajoamissotien tapahtumista ja kehittämään yhteiskuntiaan. Jäsenyystavoite on toiminut uudistusten moottorina ja keskinäisen yhteistyön ja hyvien naapuruussuhteiden edistäjänä. EU-jäsenyys on myös usein sisäpoliittisesti kahtiajakautuneiden maiden poliitikkoja yhdistävä tekijä.

Turkin jäsenyystie vie vielä vuosia, mutta tavoitteena on jäsenyysehdot täyttävä EU:n jäsen Turkki. Jäsenyyden vaatimat uudistukset hyödyttävät maata välittömästi. Lisäksi kehitys on mitä vahvimmin EU:n intresseissä: Turkin strateginen ja alueellinen merkitys on suuri ja sen tarjoama potentiaali on valtava. Turkki vahvistaisi unionia niin taloudellisesti kuin poliittisesti.

Elämme kiinnostavia aikoja. Georgian kriisin seurauksena unioni ryhtyi lähentämään suhteitaan itäisiin naapureihinsa, erityisesti Ukrainaan. Finanssimaailman myllerrys alkaa näkyä muuallakin kuin pörssikursseissa. Islannissakin pohdinta EU-jäsenyyden hakemisesta on saanut uutta pontta ja yhteisvaluutan arvostus euron ulkopuolella olevissa maissa on lisääntynyt. Kriisit ovat osoittaneet yhtenäisen EU:n voiman. Sen roolia ei voi sivuuttaa globaalien tavoitteiden edistämisessä. Laajentunut EU voi puhua koko Euroopan suulla.

Aika kertoo, mihin syksyn myllerrykset johtavat. Se on selvää, että unionin tulee säilyttää johdonmukainen laajentumispolitiikkansa. Pelisäännöt ovat loppujen lopuksi selkeät: hakijamaan tulee täyttää kaikki jäsenyysehdot ja vastaavasti EU:n tulee pitää kiinni tekemistään sitoumuksista ja lupauksista. Jokaista hakijamaata tulee kohdella tasavertaisesti ja maan etenemisen neuvotteluissa tulee perustua sen omiin ansioihin. Samalla tulee huolehtia unionin valmiudesta eli EU:n sisäisestä kyvystä laajentua. Lissabonin sopimuksen voimaantulo olisi tästäkin syystä varmistettava.

Jalkapallovertauksiin tykästynyt laajentumiskomissaari Olli Rehn on osuvasti todennut, että laajentuminen on peli, jossa kaikki osapuolet voittavat. Työtä laajentuminen toki vaatii, etenkin hakijamaalta itseltään. Mutta kuten triathlonissa, maaliin pääseminen on kaiken puuskutuksen ja hikipisaroiden arvoinen.

Päivitetty 10.11.2008

Takaisin ylös