
Ulkoministeriö on myöntänyt hanketukea kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön vuosille 2010–2012 yhteensä 24,5 miljoonaa euroa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen päätti asiasta 10. joulukuuta.
Tämän vuoden päätöksellä myönnettiin 9,0 miljoonaa euroa vuodelle 2010, 8,7 miljoonaa euroa vuodelle 2011 ja 6,8 miljoonaa euroa vuodelle 2012. Viime vuonna tukea myönnettiin 27,1 miljoonaa euroa.
Vähän yli puolet, 13,7 miljoonaa euroa, nyt päätetystä tuesta kohdistuu Afrikassa toteutettaviin hankkeisiin. Noin 30 prosenttia, 7,3 miljoonaa euroa, tuesta menee Aasiaan ja 10 prosenttia eli 2,5 miljoonaa euroa Latinalaiseen Amerikkaan.
Sektoreista eniten tukea myönnettiin opetus- ja koulutussektorille sekä terveysalan hankkeille. Tuettujen hankkeiden joukossa on myös paljon kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen ja maaseudun kehittämiseen liittyviä hankkeita.
Tukea sai yhteensä 119 hanketta ja 78 järjestöä. Hankkeista 60 on uusia. Tuen saajien joukossa on kolme järjestöä, joille ei ole aiemmin myönnetty tukea. Hakemuksista hyväksyttiin haettuihin ja myönnettyihin kokonaissummiin perustuen tällä hakukierroksella noin 54 prosenttia. Päätöksistä ilmoitetaan järjestöille kirjeitse.
Vuoden 2011 kansalaisjärjestöjen hanketuen hakukierros käynnistyy keväällä. Hausta ilmoitetaan suurimmissa sanomalehdissä Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa sekä ulkoministeriön verkkosivuilla. Ministeriö kannustaa järjestöjä toteuttamaan hankkeita kehityspoliittisen ohjelman painopisteiden mukaisesti.
Kansalaisjärjestöille vuosittain järjestettävä seminaari pidetään 24. maaliskuuta 2010. Tilaisuudesta ilmoitetaan myöhemmin ministeriön verkkosivuilla.
Lisätietoja: kansalaisjärjestöyksikön päällikkö Okko-Pekka Salmimies, puh. (09) 1605 6365, tai lähetystöneuvos Marjatta Laires, puh. (09) 1605 6434, sähköposti: etunimi.sukunimi@formin.fi
Myönnöt kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeisiin, hakukierros 2010 (PDF, 19 kt)