Uutiset, 29.3.2012
Niklas Bruunin ehdokkuus CEDAW-komiteaan lanseerattiin
Naisten oikeuksien edistäminen on Suomen ihmisoikeuspolitiikan kulmakivi, sanoi valtiosihteeri Pertti Torstila esitellessään Niklas Bruunin ehdokkuuden YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevään CEDAW-komiteaan
Ulkoministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikkö järjesti 28. maaliskuuta tilaisuuden, jossa esiteltiin Suomen ehdokas, professori Niklas Bruun YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevään CEDAW-komiteaan. Tilaisuudessa oli paikalla runsain joukoin Helsinkiin akkreditoituja diplomaatteja sekä kansalaisjärjestöjen edustajia.
Valtiosihteeri Pertti Torstila korosti naisten oikeuksien edistämisen olevan sekä Suomen että muiden Pohjoismaiden ihmisoikeuspolitiikan kulmakivi. YK:n kaikkinainen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus eli CEDAW on kansainvälisesti merkittävä sopimus, ja professori Bruun on toiminut 23-jäsenisen sopimuksen täytäntöönpanoa valvovan komitean ainoana miespuolisena jäsenenä viimeiset neljä vuotta.
Bruun pyrkii nyt toiselle kaudelle. Valtiosihteeri Torstila kertoi Bruunilla olevan Suomen lisäksi myös muiden Pohjoismaiden täysi tuki ehdokkuudelleen. Komiteassa työskennellessään Bruun on ansainnut kollegojensa, komitean sihteeristön ja muiden sidosryhmien arvostuksen. Hänellä on syvällistä asiantuntemusta ja merkittävää julkaisutoimintaa tasa-arvosta ja sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä sekä työoikeudesta.
CEDAW:n mahdollisuudet
Professori Bruun kertoi CEDAW-komitean toiminnasta. CEDAW-sopimuksen ratifioineilla valtioilla on velvollisuus raportoida sopimuksen sisältämien velvoitteiden toteutumisesta. Komitean pääasiallinen tehtävä onkin analysoida raportit ja tarpeen mukaan tehdä sopimusosapuolivaltioille käytännön suosituksia naisten aseman parantamiseen liittyvissä asioissa.
Sopimukseen kuuluu myöa niin sanottu valinnainen pöytäkirja, johon sisältyy yksilövalitusmenetelmä. Kuka tahansa voi siten tehdä yksilön oikeuksiin kohdistaneisiin loukkauksiin koskevia valituksia suoraan CEDAW-komitealle.
Yksi keskeinen komitean tehtävä on antaa sopimusosapuolivaltioille yleissuosituksia erilaisista teemoista. Bruun kertoi, että komitealla on tällä hetkellä työn alla kolme tärkeää yleissuositusta: avioliiton päättymisestä johtuvat taloudelliset vaikutukset naisen asemaan, pääsy oikeusturvan piiriin ja naisten ihmisoikeudet konflikteissa ja konfliktien jälkeisissä tilanteissa. Bruun on ollut erityisen aktiivinen viimeksi mainitussa ja haluaa jatkaa tätä työtä, mikäli tulee valituksi uudelleen CEDAW-komiteaan. Aiheesta pidettiin alkuvuodesta ulkoministeriön järjestämä seminaari, jossa Bruun oli keskeisenä puhujana. CEDAW-komitea on antanut myös yleissuosituksia esimerkiksi vanhempien naisten asemasta.
Muuttuvan maailman haasteet
Miten CEDAW-komitean sitten tulisi toimia tulevaisuudessa ja sellaisissa tilanteissa, joissa CEDAW-sopimuksen velvoitteet ja kansalliset ja kulttuurilliset linjat eivät kohtaa? Ja miten taataan, että kansalaisjärjestöjen ääni tulee esille myös sellaisten maiden osalta, joissa kansalaisjärjestöjen toiminta ei ole käytännössä vapaata?
Bruunin mukaan tärkeintä on muistaa, että CEDAW-sopimuksen ratifioineet valtiot ovat samalla sitoutuneet sopimuksen päämääriin. Mikäli valtiolla on varaumia sopimuksen joihinkin artikloihin, pyrkii komitea keskustelemaan kyseessä olevan valtion kanssa niiden poistamisesta ja etsimään parhaita käytäntöjä maista, jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Vaikeimpina asioina ja varaumia aiheuttavina sopimuksen kohtina mainittiin muun muassa avioliittoon liittyvät omistusoikeudet ja samaa sukupuolta olevien oikeus viralliseen parisuhteeseen ja avioliittoon.
Valtioiden lisäksi CEDAW-komitea keskustelee myös kansalaisjärjestöjen kanssa. Mikäli tilanne niin vaatii, voidaan näin tehdä suljetuin ovin, jotta kansalaisjärjestöjen ääni ja viesti varmasti saadaan kuuluviin.
CEDAW-komitean työssä on tärkeää ottaa huomioon muuttuva maailma ja sitä mukaa myös komitean on pystyttävä kehittämään työskentelytapojaan. Professori Bruun kannattaakin muun muassa sopimusosapuolivaltioiden raportointimekanismin keventämistä, jotta itse raporttien jälkeen annettavien suositusten käytännön vaikutukset näkyisivät nopeammin ja tehokkaammin. Myös uusiin haasteisiin on tartuttava entistä aktiivisemmin. Esimerkiksi tästä nousi tilaisuudessa esille tyttöjen hyväksikäyttö Internetin välityksellä.
Bruun kertoi, että CEDAW:n ja uusien YK-toimijoiden, kuten tasa-arvojärjestö UN Womenin yhteistyötä tulee kehittää, jotta komitean suositusten toteuttaminen käytännössä onnistuisi varsinkin köyhimmissä maissa.
- Valtiosihteeri Torstilan puhe tilaisuudessa (englanniksi)
- Ei rauhaa ilman oikeutta – uutinen CEDAW-seminaarista 17.1.2012
- Lisää ihmisoikeusuutisia UM:n verkkosivuilla
Tässä palvelussa myös
Päivitetty 29.3.2012



