Uutiset, 19.4.2012
Euroopan unionin Iraniin kohdistuvat pakotteet tiukentuneet entisestään
Euroopan unionin Iraniin kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä eli pakotteita on asteittain kiristetty vuodesta 2007 lähtien. Maaliskuussa 2012 EU:n neuvosto hyväksyi uuden Iranin-pakotteita koskevan asetuksen (EU) N:o 267/2012. Asetus on Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta ja velvoittaa sellaisenaan kaikkia suomalaisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä.
Asetuksella säädetään muun muassa seuraavista pakotteista:
- kaksikäyttötuotteiden vientikielto,
- öljy-, kaasu-, petrokemian- ja ydinteollisuuden tuotteisiin ja teknologioihin kohdistuva vientikielto sekä näihin aloihin liittyviä investointeja, rahoitusta ja teknisiä palveluita koskevat rajoitukset,
- finanssisektoriin kohdistuvat pakotteet,
- öljyn ja öljytuotteiden tuontikielto ja tuontiin liittyvän rahoituksen ja vakuutuspalveluiden tarjoamisen kielto
- petrokemian tuotteiden tuontikielto ja tuontiin liittyvän rahoituksen ja vakuutuspalveluiden tarjoamisen kielto,
- kielto käydä Iranin kanssa kauppaa kullalla, muilla jalometalleilla tai jalokivillä; sekä
- asetuksen liitteissä VIII ja IX lueteltujen henkilöiden, yhteisöiden ja ryhmien varojen jäädyttäminen ja kielto asettaa mitään varoja tai taloudellisia resursseja näiden saataville tai hyödynnettäväksi *)
*) Varojen saataville asettamisen kielto merkitsee käytännössä sitä, että kaupankäynti ja muu taloudellinen yhteistyö pakotelistattujen tahojen kanssa on kiellettyä, mukaan lukien listattujen pankkien käyttäminen varojen siirtämiseen tai rahoitusjärjestelyihin. Samoin on kiellettyä lastata tai purkaa sellaisia aluksia, jotka ovat pakotelistatun Iranin islamilaisen tasavallan linjavarustamon (IRISL) tai sen määräysvallassa olevien yritysten omistuksessa tai käytössä.
Asetus edellyttää lisäksi, että kaikille vähintään 40 000 euron suuruisille varainsiirroille iranilaiselta henkilöltä, yhteisöltä tai elimeltä on haettava ennalta ulkoasiainministeriön lupaa. Vastaavaa lupaa on haettava myös varainsiirroille iranilaiselle henkilölle, yhteisölle tai elimelle. Tätä pienemmistä yli 10 000 euron varainsiirroista on tehtävä ennakkoilmoitus. Lupaa voi hakea vapaamuotoisesti tai oheisella lomakkeella.
Varainsiirtolupahakemus /ilmoitus Iran
Asetus (EU) N:o 267/2012
Prior authorisation request/notification of transfer of funds - Iran
Regulation (EU) No 267/2012
Pakotteita, jotka kohdistuvat ihmisoikeusloukkauksista vastuullisiin henkilöihin
Lisäksi EU on Iranin ihmisoikeustilanteen vuoksi ottanut käyttöön pakotteita, jotka kohdistuvat ihmisoikeusloukkauksista vastuullisiin henkilöihin. Asetuksen (EU) N:o 359/2011 mukaiset ihmisoikeuspakotteet koostuvat seuraavista rajoittavista toimenpiteistä:
- telekommunikaation tai Internetin valvontaan soveltuvien laitteistojen ja teknologioiden vientikielto Iranin hallinnon käyttöön sekä kielto tarjota näihin liittyviä asennus-, käyttö- ja päivityspalveluita,
- kansallisiin tukahduttamistoimiin soveltuvien välineiden vientikielto, sekä
- ihmisoikeusloukkauksista vastuullisten henkilöiden varojen jäädyttäminen ja kielto asettaa mitään varoja tai taloudellisia resursseja näiden saataville tai hyödynnettäväksi.
Vienti- ja tuontikieltojen piirissä olevat tuotteet ja teknologiat on yksilöity asetusten liitteissä. Osaan kielloista liittyy asetuksessa tarkemmin eriteltyjä poikkeuksia, jotka voivat mahdollistaa esimerkiksi ennen asetuksen voimaantuloa tehtyjen sopimusten toteuttamisen.
EU:n neuvoston asetukset
- Asetus (EU) N:o 267/2012
- Asetus (EU) N:o 359/2011 (versio 12.10.2012)
- Asetus (EU) N:o 264/2012 (muuttaa asetusta 359/2011)
Neuvosto voi aika ajoin muuttaa pakoteasetuksia. Aina ajankohtainen tieto pakoteasetuksista on saatavilla EU:n virallisesta lehdestä osoitteesta:
http://eur-lex.europa.eu/JOIndex.do?ihmlang=fi.
Lisätietoja pakotteista ja vientivalvonnasta
- Ulkoasiainministeriön pakotesivut
- Kaksikäyttötuotteiden vientivalvonta
- Euroopan ulkosuhdehallinnon pakotesivut (englanniksi)
Mahdolliset tiedustelut:
Pakotteiden sisältö ja varainsiirtoluvat
Kansainvälisen oikeuden yksikkö
Aleksi Pursiainen puh. 09-160 55742
sp: oik-10@formin.fi
Kaksikäyttötuotteiden vientivalvonta
Vientivalvonta-asioiden yksikkö
Heikki Yrjölä puh. 09-160 55048
sp: kpo-30@formin.fi
Iranin tilanne
Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikkö
Jussi Soini puh. 09-160 56278
sp: ali-10@formin.fi
Päivitetty 19.4.2012



