Uutiset, 6.7.2012
Ulkoministeri Tuomioja osallistui Syyrian ystäväryhmän kokoukseen Pariisissa
Ulkoministeri Erkki Tuomioja puhui Pariisissa Syyrian ystäväryhmän kokouksessa Suomen, Islannin, Latvian, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Viron delegaatioiden puolesta.
Tuomioja vetosi kansainvälisen painostuksen lisäämiseksi, jotta väkivalta Syyriassa loppuisi. Erityisesti asetoimitukset maahan on estettävä. Tuomioja puhui Pariisissa kahdeksan valtion – Pohjoismaiden ja Baltian maiden – puolesta Syyrian ystävyysryhmän konferenssissa, johon osallistui yli sata valtiota.
Konferenssin avasi Ranskan presidentti François Hollande. Tapahtumaan osallistui yli sadan valtion delegaatiot, joukossa 50 ministeriä. Paikalla oli myös runsaasti Syyrian opposition edustajia. Kiina ja Venäjä eivät olleet läsnä.
Ministeri Tuomioja totesi, että pahimman skenaarion mukaan väkivalta voi levitä naapurimaihin ja vaikuttaa siten koko alueen tasapainoon.
"Tärkeintä on lopettaa välittömästi tappaminen ja väkivaltaisuudet, joissa on kuollut yli 16 000 ihmistä, suurelta osin siviilejä, joukossa naisia ja lapsia", Tuomioja sanoi Pariisissa.
Kansainvälisen yhteisön on toimittava yhtenäisesti ja annettava voimakas tuki Annanin suunnitelmalle. Tuomioja on erityisen huolissaan aseviennistä Syyriaan.
"Kaikkien maiden on pidättäydyttävä asetoimituksista sekä väkivallan tukemisesta. Laiton ja laillinen asevirta Syyriaan on pysäytettävä", Tuomioja vetosi.
Euroopan unioni on sopinut Syyrian hallinnon vastaisista toimista ja rajoitteista. NB8-maat vetosivat kaikkiin YK:n turvaneuvoston jäseniin yksituumaisuuden puolesta, jotta kansainvälinen paine Annanin suunnitelman toimeenpanemiseksi kasvaa ja poliittinen muutos pääsee alkamaan.
Tuomiojan mukaan kansainvälinen yhteisö tarvitsee yksimielisyyttä ja nopeaa etenemistä, jotta vältetään Syyrian kriisin radikalisoituminen ja leviäminen laajemmalle alueella.
"Vetoamme kaikkia YK:n turvallisuusneuvoston jäseniä yhdistymään ja kasvattamaan kansainvälistä painostusta Kofi Annanin suunnitelman vahvistamiseksi. Se mahdollistaa poliittisen prosessin alkamisen", Tuomioja sanoi.



