Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Lehdistötiedotteet, 8.8.2012

Ulkoministeriön vuoden 2013 talousarvioesitys

Tiedote 176/2012
8.8.2012

Ulkoministeriön hallinnonalalle esitetään vuoden 2013 talousarvioesityksessä yhteensä 1 304,0 miljoonaa euroa.

Talousarvioesityksessä ministeriön toimintamenoihin esitetään 201,8 miljoonaa euroa. Ministeriö varautuu Suomen mahdolliseen YK:n turvallisuusneuvostojäsenyyteen vuosina 2013 – 2014. Suomen ulkoisen edustautumisen rakennetta ja toimintatapoja uudistetaan edelleen ja edustustoverkon muutoksia toimeenpannaan myös vuoden 2013 aikana. Voimavaroja kohdennetaan erityisesti niihin maihin ja alueisiin, joiden poliittinen ja taloudellinen merkitys on Suomen kannalta kasvamassa. Yhteistyötä muiden keskeisten viennin- ja kansainvälistymisen edistämistoimijoiden kanssa tehostetaan Team Finland -konseptin pohjalta. Viisumitoimintojen kehittämistä jatketaan ottamalla Kouvolan viisumipalvelukeskuksessa käyttöön paikkariippumaton viisumikäsittely. Kansalaisviestinnässä panostetaan verkkoviestintään ja sosiaaliseen mediaan.

Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin esitetään 62,8 miljoonaa euroa hallinnonalan kehyksen mukaisesti. Siviilihenkilöstön osallistumiseen kriisinhallintaan esitetään 17,4 miljoonaa euroa; määräraha sisältää 400 000 euroa rauhanvälittämiseen. Sotilaallisissa ja siviilikriisinhallintaoperaatioissa arvioidaan vuonna 2013 olevan palkattua henkilöstöä yhteensä 530 henkilöä.

Valtion kehitysyhteistyömenojen arvioidaan vuonna 2013 olevan yhteensä 1 118,3 miljoonaa euroa, joka vastaa tämänhetkisten ennusteiden mukaan noin 0,54 prosenttia bruttokansantulosta. Hallituskauden puolivälissä ohjataan päästöoikeuksien huutokaupasta saatuja tuloja ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön. Tässä yhteydessä tavoitteena on kehitysyhteistyön BKTL-osuuden nousu. Ulkoministeriön pääluokkaan momentille Varsinainen kehitysyhteistyö esitetään yhteensä 892,6 miljoonaa euroa. Hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2013 määrärahat on jäädytetty vuoden 2012 tasolle.

Kööpenhaminan ilmastopuitesopimuksen (UNFCCC) 15. osapuolikokouksessa Suomi sitoutui osana EU:n lyhyen aikavälin rahoituslupausta 110 miljoonan euron osuuteen vuosien 2010 – 2012 aikana. Tämän lisäksi Cancunin (2010) päätösten mukaan teollisuusmaiden tavoitteena on saada aikaan 100 miljardin USD vuotuinen rahoitusvirta kehitysmaiden ilmastotoimiin vuoteen 2020 mennessä. Vuoden 2013 talousarvioesityksessä kehitysyhteistyömäärärahoista rahoitettavan Suomen ilmastorahoituksen osuuden on arvioitu olevan noin 64 miljoonaa euroa.

Teollisen yhteistyön rahaston Finnfundin pääoman korottamiseen esitetään 10,0 miljoonaa euroa.

Jäsenmaksuihin ja rahoitusosuuksiin esitetään 90,1 miljoonaa euroa hallinnonalan kehyksen mukaisesti.

Nykymuotoisen lähialueyhteistyön päättyessä vuonna 2012 Suomi tehostaa hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti toimintaansa pohjoisilla alueilla tehtävässä alueellisessa yhteistyössä. Talousarvioesityksessä esitetään 3,2 miljoonaa euroa Itämeren, Barentsin ja arktisen alueen yhteistyöhön. Toiminnassa painotetaan ensisijaisesti pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa sekä monenvälistä yhteistyötä pohjoisissa alueneuvostoissa, kuten Itämeren valtioiden neuvostossa, Barentsin euroarktisessa neuvostossa ja Arktisessa neuvostossa. Lisäksi tuetaan hallituksen Venäjä-toimintaohjelman toimeenpanoa.

Lisätietoja: talousjohtaja Risto Hakoila, puh. 09 1605 5870, ja taloussuunnittelupäällikkö Katja Bordi, puh. 09 1605 5990, kehitysyhteistyön osalta yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikön päällikkö Timo Olkkonen, puh. 09 1605 6283, ja ylitarkastaja Laura Pietilä, puh. 09 1605 6234, Itämeren, Barentsin ja arktisen alueen yhteistyön osalta yksikön päällikkö Soili Mäkeläinen-Buhanist, puh. 09 1605 6186

 

Tämä dokumentti

Päivitetty 8.8.2012

Takaisin ylös