Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Ulkoministeriöläisten kirjoitukset mediassa, 12.1.2017

Petri Hakkarainen: Sovellettua historiaa politiikan tueksi

Useiden menneiden tapahtumakulkujen ja nykytilanteen välisten erojen ja yhtäläisyyksien analyyttinen vertailu on historiallista ajattelua parhaimmillaan, kirjoittaa lähetystöneuvos Petri Hakkarainen Helsingin Sanomissa 10.1.2017.

Pitäisikö 2010-luvun valtion­päämiehellä olla tukenaan myös menneisyyden asiantuntijoita? Harvardin yliopiston nimekkäät tutkijat Graham Allison ja Niall Ferguson ehdottivat Yhdysvaltain presidentinvaalien alla historiallisten neuvonantajien neuvoston perustamista Valkoiseen taloon. Mallia oli otettu taloudellisten neuvonantajien neuvostosta, jollaiseen jokainen Yhdysvaltain sodanjälkeinen presidentti Harry Trumanista lähtien on voinut nojata.

Kahden kuukauden takaisten vaalien lopputulos tunnetaan. Ensi viikolla Washingtonissa virkavalansa vannova Yhdysvaltain 45. presidentti ei ole osoittanut erityistä taipumusta historialliseen herkkyyteen, vaikka hän menneen suuruuden palauttamisesta mielellään puhuukin. Monenlaisia muutoksia on lupa odottaa, mutta uusi historianeuvosto tuskin on asialistan kärjessä.

Allisonin ja Fergusonin ajatuksia ei silti kannata ohittaa olankohautuksella. Politiikan historiavajetta, josta he huolestuneina kirjoittavat, on myös Atlantin tällä puolen. Histo­riallisella yleissivistyksellä on tärkeä itseisarvonsakin, mutta paremmasta historiatietoisuudesta voisi olla päätöksenteolle myös aivan konkreettista hyötyä.

Harvardilaistutkijat tarjoavat vastaukseksi ”sovellettua historiaa”, josta he haluaisivat kehittää kokonaan oman yliopisto-oppiaineensa. Sovelletun historian ja perinteisen akateemisen historiantutkimuksen suhdetta he vertaavat insinöörien ja fyysikoiden väleihin. Molempia tarvitaan.

Poleeminen ehdotus soittaa ansaitusti hälytyskelloja. Moisten histo­riainsinöörien kasvattamisen ei tietenkään saisi antaa uhata historiatieteen vapautta eikä viedä pelkkien tilaustutkimusten tielle. Sitä paitsi vaatimattomamminkin voisi kai aloittaa. Siinä missä tuiki tavallisilla ekonomisteilla, myös aivan perinteisen koulutuksen läpikäyneillä historioitsijoilla olisi politiikalle paljon annettavaa.

Vailla asiantuntemustakin historiaa nimittäin sovelletaan politiikan arjessa kaiken aikaa. Sitä ei vain välttämättä tehdä kovin hyvin. Kyyninen, faktoja vääristelevä historian politisointi on asia erikseen, mutta myös hyvää tarkoittava soveltaminen on useimmiten perin valikoivaa ja tarkoitushakuista. Jokainen puheenkirjoittaja ja kolumnisti tunnistanee houkutuksen ujuttaa tekstiinsä sopivia historiallisia anekdootteja tukemaan jo ennalta valmista argumenttiaan ja näin tuomaan sille näennäistä syvyyttä.

Ajassamme vallitseva epävarmuus tulevaisuudesta ohjaa myös hakemaan nykyhetkelle suoria vertailukohtia menneisyydestä. Pelottavakin historian oppitunti toisi jotenkin huojentavaa selvyyttä, nyt pitäisi vain osata välttää vanhat virheet. Aivan kuin juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa, aivan kuin 1930-luvulla, aivan kuin kylmässä sodassa. Pintapuolisia samankaltaisuuksia tämän päivän kanssa toki on, mutta harvemmin nämä suoraviivaiset analogiat kestävät perusteellisempaa tarkastelua. Ei historia koskaan sellaisenaan toistu, vaikka loppusoinnut toisiaan muistuttaisivatkin.

Ammattimaiset historian soveltajat voisivat sen sijaan tuoda päätöksenteon tueksi paljon perusteellisemman työkalun: oman ajattelu­tapansa. Akuutin ongelman kanssa painiva poliitikko voisi hyötyä suuresti siitä, jos omaa erikoisosaamis­aluettaan laajempaan keskusteluun uskaltautuva historioitsija altistaisi hänet historialliselle ajattelulle.

Useiden menneiden tapahtuma­kulkujen ja nykytilanteen välisten erojen ja yhtäläisyyksien analyyttinen vertailu on historiallista ajattelua parhaimmillaan. Historiallinen ajattelu auttaa ymmärtämään, ettei nykyhetkessä turhauttava monimutkaisuus ja arvaamattomuus suinkaan ole ennenkokematonta – ja voi samalla tuottaa luovia ideoita ajankohtaisiin tarpeisiin. Historiasta on turha odottaa valmiita reseptejä tai patenttiratkaisuja, mutta historioitsijoiden asiantuntemus on liian arvokasta tyystin sivuutettavaksi.

Tasavuosien juhlistaminen herkistää aina kääntämään katseen menneeseen. Itsenäisen Suomen histo­rian merkkipaaluista puhutaan alkaneena vuonna varmasti paljon. Jos keskusteluyhteyttä historian ja politiikan ammattilaisten välillä tämän sivutuotteena vahvistettaisiin, tulisi tehtyä yksi tärkeä Suomi 100 -teko, joka kantaisi vielä pitkälle juhlavuoden ylikin.

Kirjoittaja on lähetystöneuvos ja ulkoministeriön lähettämä diplomaattinen neuvonantaja Geneven turvallisuuspoliittisessa keskuksessa (GCSP).

Päivitetty 12.1.2017

Takaisin ylös