
Slovenia: Matkustaminen pääosin turvallista. Maantieliikenteessä vaaditaan valppautta. Slovenia on EU-, Schengen- ja euromaa.
Suomen suurlähetystö
Ljubljana
Matkustaminen Sloveniassa on pääosin turvallista. Maan poliittiset ja sosiaaliset olot ovat vakaat ja katurikollisuus vähäistä. Normaalia varovaisuutta tulee kuitenkin noudattaa, erityisesti Adrianmeren rannikon turistikohteissa ja Ljubljanan ydinkeskustassa. Turismi lisääntyy jatkuvasti ja ainakin kesäkuukausina tavanomaisen rikollisuuden riskit kasvavat. Julkinen liikenne on turvallista ja taksipalvelut luotettavia.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Liikenne on Slovenian merkittävin turvallisuusriski. Vaaratilanteita aiheuttavat moottoriteiden ylisuuret nopeudet, pienempien teiden ylisuuret tilannenopeudet, uhkarohkeat ohitukset sekä vuoristo- ja rannikkoteiden kapeus yhdistettynä ajotapoihin. Rattijuopumuksen promilleraja on 0,5. Liikennepoliisin toiminta Sloveniassa ei ole kovin näkyvää.
Kaupunkiliikenteessä punaisia päin ajaminen on varsin yleistä. Vilkas polkupyöräliikenne sekä kaupungeissa että maanteillä on syytä huomioida. Pysäköinti on ongelma muuallakin kuin pääkaupungissa ja väärin pysäköidyn auton pyörä saatetaan lukita "pyörälukolla". Radiota, matkapuhelinta ja muuta varkaita houkuttelevaa ei tule jättää pysäköityyn autoon näkyville.
Rannikon tuntumassa autolla liikkuvan on syytä kesäkuukausina varautua ruuhkiin. Huoltoasemien verkosto on tiivis.
Moottoritiet ovat maksullisia Sloveniassa. Moottoritiemaksu suoritetaan ostamalla tarra (vignette). Tarrajärjestelmä koskee moottoripyöriä, henkilöautoja ja muita ajoneuvoja joiden paino ei ylitä 3.5 tonnia. Kuorma-autot, linja-autot ja muut ajoneuvot käyttävät kertamaksupohjaista tietullijärjestelmää.Tarroja myyvät Slovenian ja sen naapurimaiden huoltoasemat sekä kansainväliset ja kansalliset autoliitot. Tarran lyhin voimassaoloaika on yksi viikko ja hinta 15 €, jonka turistikin on velvollinen ostamaan. Moottoripyörien viikon tarran hinta on 7,50 €. Tarran käyttöä valvotaan ja sen puuttumisesta sakotetaan.
Lisätietoja englanniksi: www.cestnina.si
Slovenia on maanjäristysaluetta ja maanjäristyksen mahdollisuus on aina olemassa. Matkailijoita kehoitetaan noudattamaan paikallisten viranomaisten ohjeita maanjäristystilanteessa.
Sairastapausten varalta tulee ottaa mukaan KELAn myöntämä eurooppalainen sairaanhoitokortti, jolla saa välttämättömän sairaanhoidon. Kaikenkattava matkavakuutus on tarpeen, koska erityishoitoa tai kotiutusta vaativat sairastapaukset ja kuolemantapaukset toimenpiteineen ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkavakuutusta.
Slovenia on punkkialuetta, joten suojarokotusta suositellaan. Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista saa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi.
Slovenia on EU- ja Schengen-maa. Matkustusasiakirjaksi Suomen kansalaiselle kelpaa passin sijaan kuvallinen henkilökortti. EU-kansalaisten tulee rekisteröityä ulkomaalaispoliisin luona, mikäli oleskelu kestää yli kolme kuukautta. Maassa pitempään oleskelevien toivotaan ilmoittavan yhteystietonsa Suomen suurlähetystöön.
Passista tai henkilökortista kannattaa ottaa valokopio ja säilyttää sitä erillään muista asiakirjoista. Matkustusasiakirjan katoamisesta tulee tehdä ilmoitus paikallisella poliisiasemalla. Poliisi antaa ilmoituksesta kuitin, jonka avulla Suomen kansalaisen on useimmissa tapauksissa mahdollista palata Finnairin suoralla lennolla Ljubljanasta Helsinkiin ilman matkustusasiakirjaa. Tällöin ajokortista tai passin kopiosta on passintarkastuksessa apua.
Slovenian valuutta on euro. Luottokortit ja pankkiautomaatit ovat yleisiä, mutta käteistä on silti hyvä pitää varalla mukana. Hätätilanteessa varojen siirto Suomesta järjestyy nopeasti esimerkiksi Western Union'in avulla, kunhan joku tallettaa tarvittavat varat yrityksen toimipisteeseen Suomessa. Sloveniassa Western Union toimii useimpien Nova Ljubljanska Bankan konttoreiden yhteydessä.
Vain ostoskeskukset ja suuremmat elintarvikeliikkeet ovat avoinna lauantaisin klo 14.00 jälkeen tai sunnuntaisin.
Liikuntarajoitteisten tarpeita ei ole otettu kaikkialla Sloveniassa huomioon. Kulkuväylillä voi olla portaita, kynnyksiä tai muita liikkumista vaikeuttavia esteitä.
Slovenian poliisilla on oikeus periä sakot ulkomaalaisilta paikan päällä käteismaksuna ja ottaa ulkomaalaisen matkustusasiakirjat haltuunsa, kunnes sakko on maksettu. Nykyisin sakot voi maksaa myös ulkomailta käsin.
Vesijohtovesi on kaikkialla juomakelpoista.
Slovenialaiset ovat hyvin kielitaitoisia ja auttamishaluisia. Englantia tai saksaa osataan yleisesti ja suomalaisiin suhtaudutaan hyvin myönteisesti.
Päivystys hätätapauksia varten virka-ajan ulkopuolella: +358-9-160 55551
Osoite:
Embassy of Finland
Ajdovščina 4/8
SI-1000 Ljubljana
Slovenia
Puh: +386-1-3002120
Telefax: +386-1-3002139
Sähköposti: sanomat.lju@formin.fi
Verkkosivut: http://www.finland.si/fi/
Facebook: http://www.facebook.com/FinEmb.Ljubljana
Asiakaspalvelu: ma-pe klo 10-12.00
Aikaero: -1h
Yhteystiedot: Suomen kunniakonsulaatti, Ljubljana (Slovenia)