Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Matkustustiedotteet, 3.3.2014

Bangladesh: matkustustiedote

Bangladesh: Poliittinen ja turvallisuustilanne voi muuttua nopeasti. Kriisitilanteissa voi ottaa yhteyttä Tanskan suurlähetystöön Dhakassa.

Suomen suurlähetystö
New Delhi

Poliittinen tilanne Bangladeshissa jatkuu epävarmana. Lain ja yleisen järjestyksen noudattaminen on heikentynyt. Bangladeshissa poliittinen tilanne on ollut pitkään jännittynyt ja vaikka tällä hetkellä tilanne on rauhallinen, mielenosoitusten ja muiden levottomuuksien äkillistä alkamista ei voida sulkea pois. Talouslaman seurauksena monia ihmisiä on jäänyt työttömiksi erityisesti vaateteollisuudesta ja tehtaita on suljettu, mikä on aiheuttanut sosiaalista levottomuutta ja ajoittaisia mielenosoituksia maan pääkaupungissa Dhakassa ja maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Chittagongissa. Lisäksi ääriuskonnollinen liikehdintä on lisääntynyt maassa ja terroritekojen mahdollisuutta ei voida sulkea pois.

Ulkomaalaisiin kohdistuneet laukkuvarkaudet ja ryöstöt ovat yleistyneet viime aikoina ulkomaalaisten suosimilla alueilla Dhakassa. Ryöstön kohteeksi joutunutta kehotetaan ottamaan yhteyttä paikalliseen poliisiin. Bangladeshissa matkustavia Suomen kansalaisia kehotetaan aina noudattamaan yleistä varovaisuutta ja valppautta sekä pysyttelemään pois paikoista, joihin kokoontuu suuria väkijoukkoja.

Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.

Uutisia paikallisista tapahtumista voi seurata mm. seuraavien internet-sivujen kautta:

Englannikielisiä uutislähetyksiä bangladeshilaisilla TV-kanavilla seuraavasti:

  • ATN – 18:00
  • Banglavision – 21:05
  • BTV – 22:00
  • BTV – 23:30

Kriisitilanteen sattuessa Suomen Bangladeshissa asuvat tai vierailevat kansalaiset voivat olla yhteydessä Tanskan suurlähetystöön:

Embassy of Denmark
House 1, Road 51
Gulshan Model Town
Dhaka 1212
Puh. +880 (2) 882 1799
Fax. +880 (2) 882 3638
Sähköposti: dandhaka@citechco.net, dacamb@um.dk
Internet: www.ambdhaka.um.dk

Turvallisuustilanne

Bangladeshissa järjestetään ylipäätäänkin paljon poliittisia mielenosoituksia, marsseja ja yleislakkoja. Lakot heijastuvat usein myös valtion laitosten, kauppojen ja muiden toimistojen toimintaan sekä liikenteeseen.

Matkustamista Chittagong Hill Tracts -alueelle, jossa esiintyy yhteenottoja kilpailevien heimojen, alueen uusien asukkaiden ja armeijan välillä tulee välttää.

Rikollisuus

Kaikissa julkisissa kulkuneuvoissa (junissa, busseissa, lautoissa) liikkuu rikollisjengejä. Etenkin suurkaupungeissa, kuten Dhakassa ja Chittagongissa, katurikollisuus on merkittävä ongelma. Taskuvarkauksia ja laukkuvarkauksia tapahtuu usein. Pimeällä liikkumista on turvallisuussyistä syytä välttää. Kalliiden korujen käyttöä ei suositella ulkona liikuttaessa. Mukana ei tulisi kantaa suuria rahasummia kerrallaan. Arvoesineet on pidettävä hyvässä tallessa. Niitä ei tulisi jättää hotellihuoneeseen, vaan ne tulisi tallettaa hotellin säilytyslokeroon.

Huumerikoksista langetetaan pitkiä vankilatuomioita, jopa kuolemantuomioita. Oikeuslaitos toimii hitaasti. Vankilaolosuhteet ovat erittäin heikot.

Transparency Internationalin mukaan Bangladesh on yksi maailman korruptoituneimmista valtioista.

Liikenne

Liikenne on vasemmanpuoleista. Tiet ovat kapeita ja huonokuntoisia. Katuvaloja ei ole edes kaikkialla kaupungeissa. Liikennesääntöjä ei noudateta, ja onnettomuuksia sattuu paljon. Etenkin yöllä matkustaminen on vaarallista.

Kaupungissa on suositeltavaa liikkua ainoastaan taksilla tai muulla vuokra-autolla, jossa on kuljettaja. Rikshoja ja baby-takseja ei suositella turvallisuussyistä, sillä niille sattuu paljon onnettomuuksia, ja matkustajat ovat alttiita ryöstöille.

Lautat ovat yleinen kuljetusmuoto Bangladeshissa. Ne ovat kuitenkin usein pahasti ylikuormitettuja, joten matkustamista niillä pitäisi välttää etenkin tulva-aikoina.

Kotimaan lentoja joudutaan usein peruuttamaan varsinkin talvisin (joulu–helmikuu) sääolosuhteiden vuoksi.

Kulttuurisidonnaiset ohjeet

Bangladesh on muslimimaa. Matkailijoiden tulee pukeutua konservatiivisesti, ja etenkin naisten tulee välttää paljastavien asujen käyttöä.

Homoseksuaalisuus on Bangladeshissa tabu ja maan lainsäädännön mukaan rikos.

Luonnonolot

Bangladesh kärsii toistuvista luonnonkatastrofeista. Monsuuniaikaan, kesä–syyskuussa tulvat ovat yleisiä ja voivat vaikeuttaa etenkin maaseudulla matkustamista.

Bengalinlahdelta nousevia pyörremyrskyjä voi esiintyä etenkin keväisin. Bangladesh kuuluu maanjäristysvyöhykkeeseen.

Terveydenhoito

Bangladeshissa on todettu A(H1N1)-sairaustapauksia. Bangladesh on terveyden- ja sairaanhoidossa kehitysmaa, jossa sairaaloiden taso ei vastaa sitä, mihin länsimaissa on totuttu. Bangladeshiin matkustavien tulisi ottaa huomioon, että niille A(H1N1)-influenssaan sairastuneille, jotka tarvitsisivat sairaalahoitoa, ei hoitopaikkaa mahdollisesti ole tarjolla tai heille ei saada asianmukaista lääkitystä.

Bangladeshin useissa piirikunnissa on todettu myös H5N1-lintuinfluessatapauksia.

Sairaanhoito ei ole länsimaisella tasolla, ja onnettomuustapauksissa apua voi olla vaikea saada paikalle. Suurlähetystö suosittelee kattavan matkavakuutuksen ottamista koko matkan ajaksi.

Matkailijoita kehotetaan ottamaan kaikki Bangladeshiin tarvittavat rokotukset; myös malaria-lääkityksen käyttäminen on etenkin monsuunikaudella suositeltavaa. Juomaveden ja elintarvikkeiden suhteen kannattaa noudattaa normaalia varovaisuutta.

Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi

Bangladeshissa esiintyy malariaa ja denguekuumetta, joten matkailijoiden on hyvä suojautua hyttysten puremilta.

Hyvä tietää

Bangladeshin virallinen kieli on bengali. Kaupungeissa pärjää varsin pitkälle englannin kielellä, vaikka sen taito rajoittuukin ylempiin yhteiskuntakerroksiin.

Puhelinliikenne on ajoittain epävarmaa. Bangladeshista on periaatteessa suoravalintayhteys lähes kaikkiin maihin. Kaikissa suurimmissa kaupungeissa on useiden operaattoreiden GSM-matkapuhelinverkkoja.

Suomella ei ole edustusta Bangladeshissa. Suomen kansalaiset voivat kriisi- ja hätätilanteissa kääntyä Tanskan suurlähetystön puoleen Dhakassa (yhteystiedot edellä).

Bangladeshin kansalaisten Suomeen kohdistuvia viisumihakemuksia käsittelee Ruotsin suurlähetystö Dhakassa. Suomen Intian-suurlähetystö New Delhissä hoitaa kaikki muut Bangladeshia koskevat asiat.

Suurlähetystö suosittelee, että pidempiaikaisesti Bangladeshissa oleskelevat suomalaiset rekisteröityisivät Tanskan suurlähetystölle Dhakassa (www.ambdhaka.um.dk).  Bangladeshissa matkustaville suositellaan matkustusilmoituksen tekemistä Suomen Intian suurlähetystöön New Delhiin.

Bangladeshiin tarvitaan viisumi. Kattava matkavakuutus on välttämätön.

Yhteystiedot: Suomen suurlähetystö, New Delhi

Embassy of Finland
Nyaya Marg
Chanakyapuri
New Delhi 110021
India

Puh: +91 11 4149 7500
Fax: +91 11 4149 7555
Sähköposti: sanomat.nde@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.org.in
Facebook: https://www.facebook.com/FinnishEmbassyNewDelhi

Päivystys:
1.11.-31.3. suurlähetystö päivystää hätätapauksissa viikonloppuisin ja pyhäpäivinä puh. +91 98111 16843.

1.4.-31.10. päivystys ulkoasiainministeriössä puh. +358 9 160 55551.

Intian aikaero Suomeen: 3,5 h (talviaika); 2,5 h (kesäaika)
Bangladeshin aikaero Suomeen: 4 h (talviaika); 3 h (kesäaika)

Tämä dokumentti

Päivitetty 3.3.2014

Takaisin ylös