Matkustustiedotteet, 15.4.2013
Zimbabwe: matkustustiedote
Zimbabwe: Maassa poliittinen tilanne yhä kireä. Paikoin poliittisluonteisia väkivaltaisuuksia.
Suomen suurlähetystö
Lusaka (Sambia)
Zimbabwessa on ollut epävakaa poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen tilanne useamman vuoden ajan. Vuoden 2009 alussa syntyneen yhteishallituksen myötä tilanne on jonkin verran vakautunut ja tällä hetkellä turvallisuustilanne on kohtuullinen. Osa poliittisista ongelmista on kuitenkin yhä ratkaisematta ja turvallisuustilanne voi muuttua nopeastikin etenkin vaalien lähestyessä. Zimbabwessa on määrä pitää presidentinvaalit vuoden 2013 aikana, mutta vaalien ajankohtaa ei ole vielä määrätty.
Poliittinen väkivalta ei ole Zimbabwessa kohdistunut turisteihin, mutta tilanteen kehittymistä on vaikea arvioida. Mielenosoituksia ja oleskelua alueilla, joilla väkivaltaa on esiintynyt, tulee välttää. Zimbabwessa oleskellessa kannattaa seurata paikallisia tiedotusvälineitä ajankohtaisen tiedon saamiseksi.
Ennen alueelle matkustamista on syytä ottaa yhteyttä suurlähetystöön ajantasaisen tiedon saamiseksi.
Riski tulla ryöstetyksi kasvaa pimeällä etenkin Hararen ja muiden suurempien kaupunkien alueella, varsinkin turistien suosimien paikkojen lähistöllä. Yksin matkustaminen ei ole suositeltavaa. Zimbabwessa toimii paljon korkealaatuisia palveluja tarjoavia matkanjärjestäjiä.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.
Liikenne
Liikenne on suurin vaaratekijä autojen huonon kunnon ja ajokulttuurin takia. Liikkuminen pimeällä ei ole suositeltavaa varsinkaan kaupunkien ulkopuolella. Teiden kunto on heikentynyt varsinkin kaupungeissa.
Autokaappaukset ovat mahdollisia. Liikennevaloissa, tankatessa ja muuten auton pysähdyksissä kannattaa olla tarkkana, jos joku lähestyy autoa. Ajaessa kannattaa pitää aina ovet lukossa ja ikkunat suljettuina. Maassa polttoainetta on nykyisin hyvin saatavilla, mutta ajoittaisiin jakeluongelmiin kannattaa varautua.
Terveydenhoito
Sairaaloiden varustustaso on koko maassa riittämätön ja vakavammat sairastapaukset vaativat evakuoinnin, yleensä Etelä-Afrikkaan. Hoitokulut voivat olla suuret. Kattava matkavakuutus on siis suositeltava. Kaikki tarvittavat reseptilääkkeet tulee pitää mukana.
Tarvittava rokotussuoja on hyvä tarkastaa ennen maahan saapumista.
Malariaa esiintyy suuressa osassa maata, joten on syytä keskustella lääkärin kanssa malarianestolääkityksestä ja hankkia lääkkeet sekä hyttyskarkotteet ennen lähtöä.
HIV/AIDS on vakava ongelma koko maassa. Maassa esiintyy edelleen koleraa.
Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi.
Hyvä tietää
Kaikenkattava matkavakuutus on tarpeen.
Zimbabween matkustavat tarvitsevat viisumin, jonka voi anoa etukäteen Zimbabwen suurlähetystöstä tai paikan päältä lentokentältä. Tämänhetkinen hinta lentokentältä hankitulle single entry -viisumille on 30 USD.
Mukaan kannattaa ottaa tarpeeksi käteistä rahaa US-dollareina, sillä hotellit ja muut matkustukseen liittyvät kulut veloitetaan ulkomaalaisilta ulkomaan valuutassa. Luottokortteja hyväksytään maksuvälineenä rajoitetusti. Zimbabwessa on käytössä Yhdysvaltain dollari. Suurista seteleistä saattaa olla vaikea saada vaihtorahaa. Yleensä myös Etelä-Afrikan randit ja Botswanan rajan läheisyydessä Botswanan pulat käyvät maksuvälineenä. Pankit eivät hyväksy passin valokopiota henkilöllisyystodistuksena.
Julkisten mielenosoitusten seuraaminen tai valokuvaaminen ei ole suositeltavaa edes kaukaa.
Julkisten valtion rakennusten ja sotilaskohteiden valokuvaaminen on kiellettyä.
Ulkomaalaisena turistina kannattaa välttää sekaantumista poliittiseen tilanteeseen.
Homoseksuaalisuuden osoittamista tulee välttää julkisilla paikoilla. Siitä saattaa olla seurauksena sakkoja tai jopa vankilatuomio.
Huumeiden hallussapito, käyttö ja kuljetus ovat rangaistavia tekoja, ja rangaistukset ovat ankaria.
Siviilien on lainvastaista käyttää maastokuvioidusta kankaasta valmistettuja vaatteita.
Yhteystiedot
Zimbabween matkustavia kehotetaan ottamaan yhteyttä maan lähimpään suurlähetystöön ajan tasalla olevien viisumi- ja maahantulosäännösten saamiseksi:
Embassy of the Republic of Zimbabwe
Herserudsvägen 5 A
S-18134 Lidingö
Puh: +46-8-765 5380
Fax: +46-8-219 132
Sähköposti: mbuya@stockholm.mail.telia.com
Verkkosivut: www.zimembassy.se
Zimbabwessa ei ole Suomen suurlähetystöä. Hararessa toimii Suomen kunniakonsulaatti. Pohjoismaista ovat edustettuina Norjan ja Ruotsin suurlähetystöt, joista ensisijaisesti Ruotsi palvelee Suomen kansalaisia konsuli- ja turvallisuusasioissa. Kuitenkin myös minkä tahansa muun EU-maan tai Norjan puoleen voi kääntyä kriisitilanteissa.
Suomen kunniakonsulaatti, Harare (Zimbabwe)
Honorary Consulate of Finland
Mr Jim Ward
No. 5a, Kerfield Lane, Borrowdale, Harare, Zimbabwe
Puh: +263 - 4 - 883 031
Sähköposti: gachaana@bsatt.com
Ruotsin suurlähetystö
(ensisijainen turvallisuusasioissa)
32 Aberdeen Road
Avondale
Harare, Zimbabwe
puh: +263-4-302 636
fax: +263-4-302 236
Norjan suurlähetystö
5 Lanark Road
Belgravia
Harare
puh: +263 4 25 24 26
fax: +263 4 25 24 30
Lähin Suomen suurlähetystö sijaitsee Sambiassa Lusakassa:
Suomen suurlähetystö, Lusaka
Haile Selasie Ave, oppst. Ndeke house
Longacres
Postiosoite:
Embassy of Finland
P.O. Box 50819
Lusaka
Zambia
Puh. +260-1-251 988, 251 234
Fax: +260-1-253 783
Päivystyspuhelin virka-ajan ulkopuolella: +358-9-160 55551
Sähköposti: sanomat.lus@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.org.zm



