Tietoa verkkopalvelusta
Formin.finland.fi -sivustolla jaetaan tietoa ulkoministeriön toimialaan kuuluvista asioista sekä kerrotaan ministeriön ja edustustojen tehtävistä, organisaatiosta, toiminnan tavoitteista ja ajankohtaisista asioista.
- Etusivulle on koottu tuoreita uutisia, tiedotteita sekä informaatiota ulkoministeriön palveluista. Verkkopalvelu tuotetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kaikki materiaali ei kuitenkaan ole välttämättä saatavissa kaikilla kolmella kielellä. Joistakin asioista tietoa löytyy muillakin kielillä.
- Edustustojen verkkosivut täydentävät erikielistä tiedonvälitystä.
- Sivustolla on esillä sosiaalisen median kanavat ja blogipalsta, joiden sisältöä lukijat voivat kommentoida.
Sisältö
Päävalikon aihealueet vastaavat ulkoministeriön toimialaa, tehtäviä ja palveluita. Lisäksi sivujen yhteydessä on erillisiä sivustoja, jotka liittyvät Suomen puheenjohtajuuksiin tai eri huippukokouksiin. Päävalikon osioihin on liitetty myös juuri niihin liittyvä ajankohtainen aineisto.
Palvelut -osiossa on tietoa erilaisista matkustamiseen liittyvistä asioista, viisumintarpeesta, kriisitilanteisiin varautumisesta, kansalaisuusasioista sekä muista konsulipalveluista.
Edustustot -osiossa esitellään Suomen ulkomaan edustustot eri maissa ja kansainvälisissä järjestöissä sekä Euroopan unionissa.
Tekniset tiedot
Palvelu on käytettävissä vakioselainohjelmilla, ilman plug-in -laajennuksia tai muita ylimääräisiä ohjelmia. Palvelu toimii myös javascriptin ollessa poissa käytöstä.
Tekijänoikeudet ja linkittäminen
Oikeudet sivuilla julkaistavaan tekstiin, kuviin ja tallenteisiin ovat ulkoministeriöllä tai muilla aineiston yhteydessä mainituilla. Esimerkiksi kuvien oikeudet voivat olla muiden kuin ministeriön hallussa, mutta ministeriö on tehnyt sopimuksen kuvien käytöstä. Teksteihin saa vapaasti linkittää ja tekstiä voi lainata, mutta tällöin lähde on ehdottomasti mainittava. Muunlaisesta aineiston käytöstä on aina sovittava erikseen ulkoministeriön kanssa. Yksittäisiin kuviin linkittäminen on ehdottomasti kielletty.
Henkilötietojen käsittely
Palvelun käyttäjistä ei kerätä henkilötietoja, joista yksittäinen käyttäjä voitaisiin tunnistaa. Ainoastaan palautteeseen vastataksemme tarvitsemme palautteen antajan yhteystiedot.
Oikeudellinen varauma
Sivustosta vastaa ulkoministeriön viestintäyksikkö. Sivuston sisällössä on pyritty tiedon oikeellisuuteen ja ajantasaisuuteen. Ulkoministeriö ei vastaa sivuston sisällön mahdollisten virheiden käyttäjälle aiheuttamista kustannuksista tai vahingosta. Ministeriö ei vastaa linkitysten kautta avautuvan muiden ylläpitämän tiedon oikeellisuudesta. Ministeriö ei myöskään ole vastuussa sellaisesta haitasta, joka johtuu teknisistä häiriöistä.
Vastuu
Ulkoministeriö vastaa verkkopalvelun sisällöstä, joka pyritään pitämään mahdollisimman ajantasaisena. Havaitut virheet pyritään korjaamaan pikaisesti.
Ministeriö ei vastaa linkitysten kautta avautuvan muiden ylläpitämän tiedon oikeellisuudesta.
Lisätietoja
Palvelun ylläpidosta vastaa ulkoministeriön viestintäyksikkö, josta myös saa palveluun liittyvää lisätietoa (s-posti: verkkotoimitus@formin.fi).
Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintäyksikkö
Päivitetty 17.1.2013



