Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot

Maailmansotien välinen aika: ulkoasiainhallinnon vakiintuminen

Maailmanpolitiikassa 1920- ja 1930-luku erottuivat kahden suursodan välijaksona. Erityisen koville ensimmäisen maailmansodan jälkeen vallinnut valtiojärjestelmä joutui 1930-luvun alun maailmantalouden lamakautena. Myös poliittisiin äärisuuntauksiin voimansa perustaneet liikkeet vahvistuivat Euroopassa.

Ulkoasiainhallinto kahden suursodan välissä

Keskeiseen asemaan nousi tässä suhteessa Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen Saksa. Suomi etsi ulkopolitiikassaan aluksi liittolaisia ns. reunavaltioista (Puola ja Baltian maat), mutta pohjoismainen suuntaus alkoi vahvistua Suomen ulkopolitiikassa 1930-luvun puolivälissä. Suomen herkkä asema Neuvostoliiton naapurina nähtiin erityisenä uhkana maamme kansalliselle olemassaololle.

Suomen ulkoasiainhallinnolle maailmansotien välinen aika merkitsi organisaation vähittäisen rakentamisen ja vakiinnuttamisen kautta. Ulkoministeriössä toteutettiin lukuisia työtehtävien täsmentymisestä johtuvia organisaatiomuutoksia. Samalla kansalaiset alkoivat ymmärtää ulkoasianhallinnon olemassaolon ja ulkosuhteiden hoitamisen merkityksen pienelle maalle.

Suomen edustautumisen painopiste Euroopassa

Suomen edustautuminen ulkomailla oli maailmansotien välisenä aikana vielä hyvin Eurooppa-keskeistä. Tosin koko maailmakin oli tavallaan "Eurooppa-keskeinen" johtuen eurooppalaisten suurvaltaimperiumien asemasta Euroopan mantereen ulkopuolella. Suomen edustautuminen oli lähes olematonta etenkin Afrikassa ja Aasiassa.

Lähialueet olivat keskeisessä asemassa Suomen edustautumisessa maailmansotien välisenä aikana. Kuvassa Suomen Tukholman lähettiläs Rafael Erich työhuoneessaan vuonna 1930.Lähialueet olivat keskeisessä asemassa Suomen edustautumisessa maailmansotien välisenä aikana. Kuvassa Suomen Tukholman lähettiläs Rafael Erich työhuoneessaan vuonna 1930.

Uusia edustustoja perustettaessa korostuivat erilaiset motiivit.

Esimerkiksi vuonna 1929 perustetun Suomen Buenos Airesin -lähetystön perustamisen taustalla vaikuttivat keskeisesti puhtaasti taloudelliset motiivit, kun taas lähetystön avaamista Budapestissa (1934) vauhdittivat ajan hengelle tyypilliset heimokansalliset intressit.

Lähetettyjen konsulien johtamien virastojen perustaminen Pohjois-Amerikkaan oli puolestaan seurausta alueelle Suomesta suuntautuneesta siirtolaisuudesta. 

Suomen ulkoasiainhallinto selvisi 1930-luvun alun pulavuosista helpommalla kuin moni muu hallinnonhaara. Ulkoasianhallinnon määrärahat itse asiassa jopa kasvattivat osuuttaan valtion budjetista johtuen pääosin Suomen päätöksestä luopua kultakannasta vuonna 1931, mikä johti markan arvon heikentymiseen esimerkiksi suhteessa dollariin ja siten Suomen ulkomaanedustuksen kustannusten nousuun.

Kansainliitto

Suomen monenkeskisen yhteistyön kannalta keskeisimmäksi toimintafoorumiksi nousi maailmansotien välisenä aikana Kansainliitto. Suomesta tuli maailmanjärjestön jäsen vuonna 1920. Liittymisessä painottuivat etenkin turvallisuuspoliittiset motiivit: Kansainliiton jäsenyyden toivottiin vahvistavan Suomen kansainvälistä asemaa Neuvostoliittoa vastaan.

Yksi Kansainliiton merkittävimmistä päätöksistä koskikin Suomea, kun Ahvenanmaan-kysymys ratkesi kesäkuussa 1921 Kansainliiton neuvostossa Suomen eduksi. Kansainliittoon Suomessa asetetut toiveet alkoivat kuitenkin rapistua 1930-luvun kuluessa. Lopulta toisen maailmansodan syttyminen kaatoi yleisesti tehottomaksi mielletyn maailmanjärjestön.

Suomen edustusverkon laajenemisessa painoivat maailmansotien välisenä aikana erilaiset motiivit. Suomen ja Unkarin väliset heimoyhteydet vauhdittivat omalta osaltaan lähetystön avaamista Budapestiin vuonna 1934. Kuvassa Suomen Budapestin lähetystön rakennus, joka oli yksi näyttävimmistä Suomen edustustoista. Lähetystörakennus vaurioitui pahoin toisen maailmansodan loppuvaiheessa.Suomen edustusverkon laajenemisessa painoivat maailmansotien välisenä aikana erilaiset motiivit. Suomen ja Unkarin väliset heimoyhteydet vauhdittivat omalta osaltaan lähetystön avaamista Budapestiin vuonna 1934. Kuvassa Suomen Budapestin lähetystön rakennus, joka oli yksi näyttävimmistä Suomen edustustoista. Lähetystörakennus vaurioitui pahoin toisen maailmansodan loppuvaiheessa.

Suomen jäsenyys Kansainliitossa vaikutti luonnollisesti myös Suomen ulkoasianhallinnon käytännön järjestelyihin.

Kansainliiton toiminnan keskus sijaitsi Genevessä, ja Suomella oli oma vakinainen edustajansa Kansainliitossa. Suomen edustajana toimi aluksi vuoteen 1926 saakka Pariisissa ollut lähettiläs.

Tämän jälkeen vuosina 1926-1932 Suomen Kansainliitto-edustaja oli Bernissä ollut lähettiläs ja tästä ajankohdasta eteenpäin vuoteen 1940 asti lähettiläs, jonka pysyvänä asemapaikkana oli Geneve.

Geneve on nykyäänkin YK:n toiminnan kannalta keskeinen paikka.

Geneve oli maailmansotien välisenä aikana kansainvälisen monenkeskisen yhteistyön keskus. Tämän ajanjakson merkittävin kansainvälinen yhteistyöjärjestö oli Kansainliitto. Kuvassa Suomen edustajia Genevessä 1930-luvun puolivälissä, vasemmalta Antti Hackzell, Harri Holma ja Rudolf Holsti. Kuva: Museovirasto, Historian kuva-arkistoGeneve oli maailmansotien välisenä aikana kansainvälisen monenkeskisen yhteistyön keskus. Tämän ajanjakson merkittävin kansainvälinen yhteistyöjärjestö oli Kansainliitto. Kuvassa Suomen edustajia Genevessä 1930-luvun puolivälissä, vasemmalta Antti Hackzell, Harri Holma ja Rudolf Holsti. Kuva: Museovirasto, Historian kuva-arkisto

Suomen edustajat Kansainliitossa olivat kotimaankin politiikassa jo merkittävissä tehtävissä olleita henkilöitä (Carl Enckell, Rafael Erich ja Rudolf Holsti).

Kansainliittoa koskevat asiat saivat myös hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä oman osastonsa ulkoministeriöön.

Suomen kansainväliseen järjestökenttään maailmansotien välisenä aikana kuului myös osallistuminen Kansainliiton yhteydessä toimineen Kansainvälisen työjärjestön (ILO) toimintaan. 

Rudolf Holsti, joka oli pariinkin otteeseen Suomen ulkoministerinä (1919-1922 ja 1936-1938).Holsti toimi myös Suomen edustajana Kansainliitossa.Rudolf Holsti, joka oli pariinkin otteeseen Suomen ulkoministerinä (1919-1922 ja 1936-1938).Holsti toimi myös Suomen edustajana Kansainliitossa.

Suomen ulkoministerinä oli 1920- ja 1930-luvulla useita ulkoasiainhallinnon alalla kannuksensa saaneita henkilöitä (mm. Hjalmar J. Procopé, AarnoYrjö-Koskinen, Antti Hackzell, Rudolf Holsti ja Eljas Erkko).

Etenkin myöhempiin aikoihin verrattuna ulkoministereillä oli myös ulkopoliittisina toimijoina varsin itsenäinen asema suhteessa presidenttiin ja pääministeriin.

Ulkoasiainhallinnon henkilöstö, pätevyysvaatimukset ja virkapuku-suunnitelma

Maailmansotien välisenä aikana suomenkielisten osuus ulkoasiainhallinnon viroissa kasvoi ja virkauralle hakeutumisen kelpoisuusehdot selkenivät. Akateeminen tutkinto tuli vuonna 1926 nimenomaiseksi vaatimukseksi diplomaatinuralle pyrkiville henkilöille.

Ulkoiseen edustautumiseen liittyi diplomaattien virkapuvusta käyty keskustelu. Erityisen virkapuvun käyttö oli vielä tuolloin yleistä diplomaattien piireissä. Kaikki Suomen edustajat eivät katsoneet erottuvansa edukseen diplomaattiunivormuihin sonnustautuneiden muiden valtioiden edustajien joukossa.

Yrityksistä ja valmiista suunnitelmista huolimatta Suomen ulkoasiainhallinnon edustajien virkapuvusta ei kuitenkaan saatu aikaan lopullista päätöstä.

Tämä dokumentti

Päivitetty 14.10.2015

Takaisin ylös