Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet

Maakuvatyö

Maailmalla tehdään päivittäin tuhansia Suomea ja suomalaisia koskevia ratkaisuja, jotka perustuvat Suomen maineeseen. Mitä paremmin vahvuutemme tunnetaan, sitä paremmin Suomi ja suomalaiset pärjäävät niin poliittisten kuin kaupallisten etujemme näkökulmasta katsottuna.

Maakuvatyön linjauksia koordinoidaan Finland Promotion Boardissa, jonka pääsihteeritoiminnot ovat ulkoministeriössä.

Ulkoministeriö ja Suomen suurlähetystöt tekevät järjestelmällistä työtä maamme myönteisen tunnettuuden lisäämiseksi. Maakuvatyötä tehdään läheisessä yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja yhä enemmän myös pohjoismaiden kesken.

Maakuvatyö on ennen kaikkea vaikuttamis- ja viestintätyötä, jolla vaikutetaan kohderyhmien tietoon, mielipiteeseen ja lopulta päätöksiin.

Maakuvan kehittämistyö on pitkäjänteistä, sillä mielikuvat eri maista muodostuvat hyvinkin pysyviksi hyvinkin varhain. Jorma Ollilan johtaman brändivaltuuskunnan raportti valmistui vuonna 2010 ja sen keskeiset teemat ja havainnot ohjaavat yhä maakuvatyötä.

"Suomi on toimiva ja ratkaisukeskeinen maa, jonka koulutus ja osaaminen ovat maailman huippua, ja jolle monimuotoinen luonto on tärkeä voimavara."

pdfMaakuvaraportti 2010

Maakuvatyötä tehdään kaikissa edustustoissa, vaikka sen tavoitteet ja laajuus voivat vaihdella.

Erityisen panostuksen kohteena ovat vuonna 2015 Brasilia, Egypti, Kiina, Intia, Saksa, Puola, Ranska, Turkki, Espanja, Ukraina, Venäjä ja Yhdysvallat.

Erillinen lehdistö- tai kulttuurisihteeri, jonka toimenkuvassa maakuvatyö on tärkeällä sijalla, on seuraavissa edustustoissa: Washington, Lontoo, Pariisi, Berliini, Pietari, Moskova, Tukholma, Tallinna, Peking, Tokio ja Bryssel.

Keskeisiä UM:n hallinnoimia ja tuottamia maakuvatyön välineitä ovat:

  • Suomi-verkkosivu thisisFINLAND (finland.fi) useana eri kieliversiona
  • thisisFINLANDin sosiaalisen median kanavat, kuten Twitter ja Facebook englanniksi, Vkontakte ja Facebook venäjäksi sekä Weibo ja Wechat kiinaksi
  • Kaikkien Suomen suurlähetystöjen kotisivut sekä sosiaalisen median kanavat
  • Painotuotteet; maakuvan kannalta keskeisiä aiheita käsittelevät esitteet ja maakuvatyön lehti FOCUS on Finland
  • Edustustojen maakuvahankkeiden pienimuotoinen tuki
  • Toimittaja- ja vaikuttajavierailut, joita toteutetaan vuosittain noin 300
  • Nuorten ulkomaisten toimittajien pidempi koulutusohjelma (3–4 viikkoa) thisisFINLAND Foreign Correspondents' Program, jota on toteutettu vuodesta 1990
  • Finland Promotion Board valmistelee vuosittaisen teemakalenterin toukokuussa seuraavaa vuotta varten. Finland Promotion Board tuottaa vuoden 2015 aikana myös uusia Suomi-videoita

Lisätietoja:

Viestintäosaston maakuvayksikkö
puh. +358 295 351770
sähköposti: VIE-50@formin.fi.

Takaisin ylös